Montessoripedagogiikan ydinajatus on: Auta minua tekemään itse. Itsetekemisen yksi olennainen mahdollistaja on lapsen ulottuvilla oleva, visuaalisesti miellyttävä ja helposti hahmotettava valmisteltu ympäristö. En ole montessori-ideologian täydellisesti sisäistänyt ja sitä piirulleen noudattava esimerkillinen ihminen. Kaikkea muuta. Valmisteltua ympäristöä voi tästä huolimatta toteuttaa myös kotona pienin askelin.
Sain pienen lapsen joululahjatuolin muotoiluun idean päiväkodilta. Erityisesti tuolin istuinosan muotoilu mukailee klassista paksuista rimoista tehtyä puutarhapenkkiä, jossa polvitaipeen kohdalla on mukava kaari. Jokin siinä minua viehättää, klassisuus kai sitten. Sain klassisen plagioinnin nimissä luvan valokuvata päiväkodin tuolin ja ottaa siitä perusmitat. Ensin piti kuitenkin kysyä vaarilta, kiinnostaisiko häntä nikkaroida lapselle oma tuoli. Vaari innostui heti.
Vaari ei ole puuseppä, mutta on erinomaisen kätevä käsistään. Lisäksi hänellä on näkemystä, jota monilla käsistäänkin kätevillä vaan ei luoja nähköön ole. (Puhumattakaan niistä, jotka eivät edes ole käsistään käteviä, vaan kuvittelevat olevansa). Vaarilla oli heti mielessään materiaali: navetanvintillä lepäävää vuoden -85 Lauri-myrskyssä kaatunutta lehmusta. Myrsky ja vuosi -85 ansaitsevat muuten molemmat oman postauksensa, niin anekdoottirikkaita ne ovat. Lehmus on oiva materiaali lastentuoliin, se on paitsi olemukseltaan levollista, myös hyvin kevyttä puuta. Saarnesta rakennettuun massiiviparkettiin lehmus sopii kuin nenä päähän.
Vaarin verstaalla ei ole lainkaan lämmitystä, joten hän askarteli tuolia rima rimalta pienin annoksin. Kun tuli liian kylmä, oli mentävä lämmittelemään. Hieno työskentelymetodi joka sopisi monenlaiseen tekemiseen: pienin annoksin. Minua kylmyys tosin houkuttelisi kiirehtimään, tulisi enemmän virheitä, ja joutuisin tekemään uudestaan.
Mutta mitäs tuumitte, eikö ole kaunis? Päätimme pitää istuinrimojen kiinnityksenä toimivat puutapit näkyvissä, ne ainakin minun mielestäni rytmittävät ja kehystävät istuinosaa hienosti. Tappien kanssa osia yhteen liimatessa kävi omat kommelluksensa, mutta vaari selvisi taitavasti niistäkin. Lopputulos ei ole hienopuusepän lippulaiva, mutta kelpaa meille mitä mainioimmin. Kiitos vaari <3 Olen hyvin onnekas, että lähipiirissäni on näin käteviä ja avuliaita ihmisiä. Naapurissa on vielä saha, jossa puita voi käydä sahauttamassa sopivan kokoisiksi.
Käsittelin tuolin värittömällä Osmo Colorin TopOil erikoisöljyvahalla. Apuna käytin sivellintä, räsyä ja sientä, jotta pintaan ei jäänyt ylimääräistä, öljyvaha on hyvin riittoisaa. Annoin pinnan kuivua yön yli. Käsittely nostaa puusta ”karvat pystyyn”, joten hion kuivuneen tuolin huolellisesti vielä kertaalleen. Harkitsen, jos yhteen selkäpuolen rimoista maalaisi lapsen nimen.
Lapsella on kirjahyllyssä oma kolo, jossa on tuolillekin oma paikka. Kun saimme asennettua valon, hän on viihtynyt siinä lukemassa tovin jos toisenkin. Koristelussa voisi toisintaa askartelualustan virkaa toteuttavan, ennen ruokailualustana toimineen silikoniläpän pilvimuotoa. Naula repulle ja kirjatuki hankitaan, kunhan löydetään tarpeeksi toimivat ja kauniit.
Näin päättyi blogini ihka ensimmäinen varsinainen postaus. Eikö ole ärjyn upeaa?
