Muuttaessani nykyiseen asuntooni havahduin siihen, että lähes kaikki lempiastiani ovat peräisin mummoni Ailin jäämistöistä. Myös kauneimmat pyyhkeeni ovat hänen perujaan. Käytän edelleen myös joitain hänen vanhoja vaatteitaan, joista monet ovat ompelijan tekemiä.

Olin joitakin vuosia sitten harjoittelemassa tunnetussa ja tyylikkäässä graafisen suunnittelun toimistossa. Silloinen toimitusjohtaja tiedusteli juhlissa, onko leninkini kenties Vainio.Seitsosen tuotantoa. Hämmentyneenä kerroin mekkoni olevan mummoni vanha. Ikimuistoinen illan aikana mekkoani mittailivat niin edellä mainitut ihanat Vainio.Seitsonen kuin linnankin juhlissa pukuasiantuntijana tunnetuksi tullut sympaattinen tv-persoona. Mekon kaavakin kaivettiin arkistosta.

Aili on pohjimmiltaan kunnianosoitus molemmille isoäideilleni ja heidän elämäntyölleen perheenemäntinä ja kodinhaltiattarina sekä heidän suvereeneille kädentaidoilleen. Kaipaava kunnianosoitus käsin tekemiselle, kauneudelle, vaatimattomuudelle, turhamaisuudelle, harkitsevaisuudelle, marttahenkisyydelle, reippaudelle, hitaudelle.

Yhtä hyvin tämän blogin nimi voisi olla Meri. Mikään ei ole pakahduttavampi rakkaudenosoitus kuin pitsireunainen kangasnenäliina, johon on vanhoilla käsillä mutta uskomattomalla pieteetillä kirjailtu yhden muliinilangan säikeellä nimeni alkukirjain. Tai lakanat, jonka saumat muorini ratkoi kömpelön kotiapulaisen jäljiltä, saumasi itse uudelleen poljettavalla Singerillään ja nimikoi yksinkertaisen kauniisti. Tikki kelpaisi kalleimmille pariisilaisille ompelimoille.