Kun muinoin kyselin luottohenkilöiltä mielipiteitä uudesta blogistani, sain myös joitain juttuvinkkejä. Eräässä viestissä toivottiin postausta leluista. Mikä ihana toive ja idea!
Viikonloppuna tein mielestäni pitkästä aikaa aika kivan kirppislöydön, vanhat nukenvaunut. Pupsu tykkää työnnellä vaunuja, eikä hänellä niitä ole vielä ollut, joten tartuimme tilaisuuteen. Vaunut lienevät peräisin 1970–80-luvulta. Pyörissä lukee “Kesto”, mutta veikkaisin tekstin liittyvän vain itse pyöriin. Ränsistyneen, mutta siksi juuri jotenkin viehkeän, luonnonvalkoisen metallirungon kanssa nuo valkeat pyörät punaisine keskiosineen tekevät vaunuista todella funkkis-henkiset. Tulee mieleen Alvar Aalto ja Paimion parantola. Voivathan ne ehkä olla vanhemmatkin.
Hieno yksityiskohta on lukitusmekanismi: kun työntöaisan renkaat nostaa sivuista ylös, vaunut saa kätevästi kasaan. Alapuolella on kaunis metallinen hyllylippa, johon voi asettaa vaikka kirjan tai säästöporsaan. (Löysimme kirppikseltä myös vanhan postipankin punaisen säästöporsaan. Porsas – tai vauvaksi sitä taidettiin kutsua, pääsi vaunujen kyytiin välittömästi.)
Vaunujen ainoa suurempi moite oli likainen ja revennyt kangasistuin. Kotiin päästyämme revimmekin sen irti ja pesimme likaiset vaunut terassilla miehissä –ja naisissa. Aion ommella kieseihin uuden istuinosan vanhasta enstex-kankaasta mukaellen alkuperäistä, myös vanha kangas pahvisine istuinkovikkeineen oli sininen. Mallasin istuinta jo nuppineuloilla, että pehmot sekä säästöporsas pääsivät kyytiin.
Kuten kuvista näkyy, saimme kaupan päällisiksi myös muovisen Pluto-koiran. Se on kestolian peitossa, siinä on mystiset pienet muovipyörät alla ja se haukkuu kuin Pluto, kun sitä riittävästi röykyttää. En ole Plutosta ihan hirveän innoissani, ehkä joku Disney-keräilijä maksaisi siitä mielellään. Sovimme, että Pluto on pihalelu. Taisin muuten vahingossa jättää se muorin ja vaarin puutarhavajaan.
Pihakirppis ja huutokauppakävijät tietävät, että joskus niistä saattaa tehdä aivan mielettömiä löytöjä sikahalvalla. Kirppiksien ja huutokauppojen hauska tai ikävä lieveilmiö on, että halpa hinta kompensoituu todella usein suurena vaivana, löydöt on tarkoitettu ylläpito- ja korjaustaitoiselle, ostos joko on hajalla jo ostettaessa tai hajoilee muuten vaan tämän tästä. Korjaamisen vaiva on suhteellista. Jos tykkää käsin tekemisestä, ompelu ja pienet liimaukset ovat vain hauskaa ajanvietettä ja tutkitusti aktivoivat samalla aivoja. Pienet viat tai muunlainen ränsistyneisyys usein myös vain lisäävät esineen viehätystä.
Todellisena riskinä vanhoissa tavaroissa ovat pinttynyt haju, kosteusvaurioiden aiheuttama löyhkä ja syöpäläiset. Käytetyt vaatteet, erityisesti villa ja silkki, kannattaakin aina heittää ennen vaatekaappiin laittamista pakastimeen tai ulos pakkaseen. Tämän opin viimeistään silloin, kun kiiruhdin hämärissä tohtorinkaronkan jatkoille, jossa meillä oli alkava kvartettiesiintyminen. Bussin loistevaloissa kirkastui, että superelegantit, ohutta kalanruotovillaa olevat housuni olivat kuin niihin olisi tärskäytetty haulikolla, pienen pieniä reikiä ylt´ympäriinsä. Se niistä UFF:ilta ostetuista Ateljee Philippan housuista. Auringonpaiste auttaa myös puhdistamaan villaa ja kirkastamaan tahroja.
Sisäilmaongelmat, kosteusvauriot ja home yllättävät silloin tällöin. Viime talvena ostin kassillisen puisia junaradan paloja ja erilaisia junavaunuja. Vasta puhtaassa ilmassa tajusin niiden lemuavan homeelta. Haju on onneksi hälvennyt pakkasessa pitämisen ansiosta ja ajan myötä. Vaatteista tai tekstiileistä homeen hajua ei aina saa pois. Myös huonekaluissa saattaa olla pinttynyt ullakon haju, jonka ymmärtää täysin vasta kotona. En tiedä miten sellaisen saa pois.
Tarkkana pitää siis olla, siitä huolimatta, että ostotilanne voi olla olevinaan paineistettu.
Puristimelle, puuliimalle ja kärsivällisyydelle on ollut käyttöä myös puisen, vedettävän ankka-lelun tiimoilla. En varsinaisesti huutanut ankkaa huutokaupasta, mutta bongasin sen romulaatikosta, jonka ostin itselleni muutamalla kolikolla huutokaupan jo päätyttyä. Laatikossa oli myös paljon muita puisia leluja, mutta ankka on ollut käytössä eniten, muut lelut olenkin tainnut jo kierrättää eteenpäin. Vedettävä ankka on todella persoonallinen näköinen veijari. Kun sitä vetää, se lyllertää eteenpäin kuin ankka tai sorsa konsanaan, heiluttaa päätään ja naksuttaa. Sen alla on metallinen kieli josta ääni ja liike syntyy. Tosi hauska, kaunis ja pitkäikäinen lelu.
Nukenvaunujen ja säästöporsaan lisäksi ostin itselleni Tupajumin pihakirppikseltä puristelasista tehdyn purkin. Olen vahvasti sitä mieltä, että lasipurkkeja, koreja ja erilaisia harjoja tai suteja ei koskaan ole kotona liikaa. Purkin sisään keräilin kirppikseltä pinon vanhoja valokuvia, pari leimasinta ja metallisen tupakkapurkin joka on täynnä puisia suutarinnauloja. En ehkä tinkinyt tarpeeksi, mutta vähän kuitenkin, tietysti.
Vanhat valokuvat ovat todella vangitsevia. Epäilin niiden olevan 20-luvulta. Kuvien takaa löysinkin vuosiluvun 1919 ja kuvassa olevien nimet. Sata vuotta takaperin, ennen sotaa. Kaikki nuoria naisia. Ehkä ne ovat rippikuvia? Anna Blomberg Borga -valokuvaamon signeerausta voisi tuijottaa koko illan.
En kerää mitään (paitsi matalalla profiililla Emilia-astioita, vanhoja lasipurkkeja, käsintehtyjä suteja…:D). En ole kehittänyt systeemiä mihin löytöni laittaisin, jotta tarvittaessa löytäisin ne vaivattomasti. Kenkälaatikko sille varatulla paikalla lienee paras formaatti. Jos laatikko täyttyy, tavaraa on liikaa…?
Kipputorit ja huutokaupat ovat jonkinlainen elämäntapa. Ostopakkoa ei ole. Jos ostaa, on pakko tinkiä. Parasta on tunne, joka vanhoihin tavaroihin liittyy. Unohdus, hylkääminen, löytäminen, arvoitus, tarinat, historia, perspektiivi, korjaamisen luoma tunneside. Tupajumin Pihakirppiksellä vietin jälleen mukavan hetken liikkeen omistajien, Ullan ja Pekan seurassa. Vaihdoimme ajatuksia ja ymmärsimme toisiamme, sain sympaattista palvelua. Ei koskaan itsestäänselvyys.
Polveilevan ajatelman kautta palaan leluihin. Olisi täydellistä jos kaikki lapsen lelut olisivat puisen vedettävän sorsan kaltaisia: kauneudessaan esille jätettäviä, kestäviä, luonnonmateriaalia, korjaustaitoiselle tekemistä, luontoaiheisia… Itse olen ratkaissut asian jotakuinkin niin, että ne lelut, joiden ulkonäkö ei sulostuta arkea, laitetaan leikin jälkeen kaappiin. Jos jollain lelulla ei koskaan leikitä se menee varastoon ja siitä lopulta kiertoon. Lelut ja palikat laitetaan pusseihin ja laatikoihin, ja työnnetään pärekorissa sohvan alle.
Muovileluille on toki paikkansa, mutta en niistä kovasti pidä. Olen ottanut tavaksi viedä kyselemättä hiekkalaatikoilta ränsistyneet ja halkeilevat (muovi)lelut roskiin. Samalla voi kerätä niistä jo maahan varisseet muovinpalaset. Esimerkin maailman leluteollisuudelle ja vaihtoehdon muovileluille tarjoaa Thaimaalainen PlanToys. Yrityksen liikeideana on hauskasti muotoiltujen, mielikuvitusta ruokkivien ja ekososiaalista sivistystä kohentavien vastuullisten lelujen valmistaminen. Koko tuotantoketju on avoin, materiaalit sekä värit luontoystävällisiä ja kierrätettäviä. Haikailin muovittomia kylpyleluja ja PlanToysilta löysin sellaisen. Valinta oli vaikea, koska PlanToys-lelut ovat todella söpöjä. Sukellusvene oli passeli valinta, siitä on meillä tykätty paljon.
Montessoripedagigiikassa leluja ei korosteta, (päiväkodissa ei esimerkiksi sisällä ole varsinaisia leluja), vaan leikkiminen ja tekeminen on lukemista, loruttelua, soittelua ja käytännön arkisia “töitä”, isommille lapsille matemaattisia ja maantieteellisiä harjoitteita montessoriapuvälineillä. Apu- ja työvälineet ovat kauniita, yleensä oikeita materiaaleja ja tietysti lapsen kokoisia. Pihalla on tavallisia muovisia pihaleluja. Montessori-ideologiassa on paljon hyvää, ja siitä voi poimia myös oman kodin sisustukseen ja leluajatteluun. Tästä kirjoitinkin aiemmmin tässä postauksessa. Jos meillä olisi isompi koti, toteuttaisin Montessori-ajatuksia enemmän ja kirkkaammin.
