kestävä elämäntapa kuluttajavalinnat taide 21/01/2019

Yksi hurmaava ilta – vanhan musiikin konsertissa

Pidän siis ranskalaisesta barokkimusiikista, mutta ei englantilaisessakaan mitään vikaa ole, sikäli suppeasti kun olen siihen tutustunut. Tilatessani liput (kerrankin ajoissa) Helsingin Barokkiorkesterin One Charming Night -konserttiin, ajatuksissani siinsi notkea kontratenori laulamassa tuota pulppuilevaa kappaletta. Henry Purcellin yksinlaulukappaleet ovat sielukkaita. Paras oma yksinlaulukeikkani noin kolmen vuoden takaa sisälsi kaksi hänen kappalettaan. Harvoin olen ollut itsestäni niin ylpeä kuin sen keikan jälkeen. Ja kirvoittihan se kieltämättä parasta palautetta mitä olen ikinä laulustani saanut. Kiitokset kuuluvat ystävälleni Eerolle kitarasäestyksestä sekä ystävälleni ja lauluopettajalleni Katrille vaativasta, mutta kannustavasta opetuksesta.

No mutta, jos pääsette tähän fiilikseen se romuttui viimeistään eilisen One Charming Night -keikan toisen kappaleen aikana. Konsertin soolotenori Ian Honeyman laittaa Purcellit uuteen uskoon. Hänen tulkintansa vangitsee kuulijansa teatraalisuudellaan. Koko ajan odottelee mitä seuraavaksi tulee, voihkimista, parkaisuja, cembalon päällä ähkimistä vai kenties huivin alla vetistelemistä. Välillä solisti murehti lamaantuneena tuolissa, välillä hän lymyili back stagen eteen avatun ristikkoverhon takana. Välillä hän melkein kuritti yleisöä purskauttelemalla tuntojaan eturiviin.

Äänenkäyttö oli totta vieköön ihailtavaa ja olivathan monet kappaleista minioopperoista tai näytelmistä, mikä tukee teatraalisuutta. Ian Honeyman, gambisti Jay Bernfeld sekä vaatimattomuudessaan pakotonta suvereniteettia huokuva Aapo Häkkinen olivat kaikki pukeutuneet mustaan. Sekä gambistilla, että tenorilla oli molemmilla vitivalkoinen tukka. Jo kypsään ikään ehtineellä Viola da gamban soittajalla siis gambistilla oli jalassaan mustat Converset (!) ja tenorin asuun kuului mustanharmaa kiltti. Toisella puoliajalla, joka sisälsikin riemukkaampia teoksia, musta oli vaihtunut kirkkaanpunaiseen. Cembalistilla solmio, gambistilla silkkinen nehru-paita ja tenorisolistilla skottiruutuinen kiltti ja punainen villahuivi.

Näiden suvereenien taiteilijoiden ja heidän instrumenttiensa cembalon, viola da gamban ja tenoriäänen yhteismusiseeraus oli upeaa kuultavaa. Musiikkitalon Camerata-salin pienehköön tilaan konsertti sopi mainiosti. Akustiikka on lämmin. Barokkimusiikille on mielestäni yleisesti ominaista, että se purkaa huolet melko nopeasti. Rytmikäs sellainen laittaa asiat nopeasti järjestykseen omiin uomiinsa. Melankolinen rauhoittaa rauhattoman sielun. Aapo Häkkinen toivoikin todella kauniisti konsertin aluksi huolten karkoitusta kaikille kuulijoille.

Konsertti oli osa Helsingin Barokkiorkesterin Musiikkitalon konserttisarjaa, johon voi ostaa myös sarjalipun. Konsertin ensimmäinen puoliaika oli nivottu upeasti yhteen attacca, ja tuntui todellista kestoaan paljon lyhyemmältä. Toisella puoliskolla Ian Honeyman jopa pyysi yleisöä laulamaan kanssaan yhden lyhyen kappaleen. Viola da Gamban taituri Jay Bernfeldt on käsiohjelman mukaan kuullut nuoruudessaan kotikaupungissaan New York Cityssä useita sen ajan tähtiartisteja. Tämä on inspiroinut hänet lähestymään omaa instrumenttiaan laulun kautta. Hän esiintyykin usein laulajien kanssa, kuten nytkin. Viola da Gambassa on seitsemän kieltä ja ainakin tämän taiturin hyppysissä soundi on rauhoittavan pehmeä.

Hurmaavana seuralaisenani oli kummityttöni, ei enää niin pikku D, vaan jo fiksu Ilmaisutaidon lukiolainen. Hänen luonnehdintansa tenorista oli ”hassu”, mikä osuu mielestäni naulan kantaan. Ehdottoman ammattimainen ja taiturimainen, mutta hassu. Upeaa, että kotikaupungissani on tällaisia soitinkokoonpanoja, jotka vielä tuovat kotomaahamme kuultavaksi myös muita maailmanluokan tähtiä.

HeBO One Charming Night Musiikkitalon Camerata-salissa

You Might Also Like

Leave a Reply