Kun siirryin marraskuun lopulla kotona työskentelystä toimistohommiin, päivärytmi muuttui. Sain heittää heipat leppoisille aamuille, jossa päiväkodista palatessa laitoin yhtäaikaa päälle radion ja kahvinkeittimen. Ykkösaamu, jonka jälkeen Muistojen bulevardi.
Toimistolla kahdestaan – minä ja radio. Äänentoiston puolesta olen pois pilattu. Kaiuttimet ovat Genelecin sitä vanhempaa ja parempaa mallia, jota ei enää kaupan hyllystä saa. Vaikka ne on tällä hetkellä aseteltu kirjahyllyyn päin honkia, on niiden suodattama ääni silti hunajaa korville.
Olen jumittunut mummokanava YLE Radio 1:lle. Pidän siitä, että kanavan äänenlaatua ei ole pilattu jyrkällä kompressoinnilla. Pidän myös neutraalista ja elegantista juonnosta, asiapitoisuudesta, hyvistä musiikki- ja keskusteluohjelmista.
Ei sitä aina jaksa kuunnella, mutta aina sille palaa – edellä mainituista syistä.
YLE Radio 1:een liittyy vaikuttavia muistoja vuosien varrelta. Miten suhde kuunneltavaan muuttuu.
Joulurauhan julistus radiosta joulupuuron äärellä joka ikinen jouluaatto; miten lapsena en voinut ymmärtää Sulo Saaritsin “Taas kaikki kauniit muistot” -tulkintaa ja sävelmää, ja miten kolmenkympin jälkeen se alkoi saada vedet kihoamaan silmiin.
En koskaan unohda sitä toimittaja Markku Heikkisen ohjelmaa, jossa hän purskahti itkuun kesken suoran lähetyksen aikuisen miehen kerrottua lapsena kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Studiossa istunut asiantuntija seivasi tilanteen.
Kultakuumeen jakso, jossa Reetta Meriläinen kuvaili käymäänsä puhelinkeskustelua, jonka aikana kriitikko Seppo Heikinheimo riisti hengen itseltään. Hyvä että en pallilta pudonnut sitä kuunnellessani. Ne lukemattomat aamuhartaudet, jotka päättää Soile Isokosken tulkinta milloin mistäkin virrestä. Ei jätä kylmäksi.
Eikä aina tietenkään noin haikeaa tai synkkää, vaan päivittäin iloa ja oivalluksia. Asiaohjelmia, jotka eivät koostu toimittajan mielipiteistä vaan asiantuntijan tutkimuksen tuloksista.
Kuuntelu, kuunnelmat, Radioteatteri, Radion Kamarikuoro. Radio Ateljee. Radiota kuunnellaan, ei katsella. Siinä sen taika.
Ensimmäisenä työpäivänäni pääsin heti raakaleikkaamaan podcastia. Se oli ihanaa. Sainkin heti kohta joulupukilta lahjaksi hyvät kuulokkeet. Podcast-töitä ei sittemmin ole enää työpöydälleni pudonnut.
Mikään ei kuitenkaan estä laittamasta avokonttorissa välillä kuulokkeita päähän, ja uppoutumasta vaikka radion maailmaan. Fiilis tietysti on aika eri, kuin avarassa tilassa kuuntelu samettisella äänentoistolla.
Tänään olin taas vaikean valinnan edessä: korvapuusti, voisilmäpulla, sarvi vai solmumallinen pulla? Nautimme voisilmäpullat metsäretkellä, kuunnellen sulavan jään kaukaista pauketta.
Tänään, kun päivä ja yö ovat yhtä pitkät kaikkialla maapallolla, tulee YLE Radio 1:ltä Muistojen bulevardin Sävel on vapaa. Suora lähetys on nyt jo käynnissä. Avatkaa radio.
