kestävä elämäntapa kuluttajavalinnat luonnonsuojelu valokuvaus 09/04/2019

GOBE -UV-suodatin – vastuullisuudella ja suunnittelulla on väliä

Fujifilm XT-2 ja GOBE UV-filtteri

Sain ties kuinka monennennen (huh mikä sana) kerran taas kuulla ammattini olevan turhaa huuhaata. Yhdistyksen jolle jossain vaiheessa tein visuaalisen ilmeen uudistuksen ja joka sittemmin on toistuvasti viitannut kintaalla työlleni, hallituksen puheenjohtaja ilmaisi, miten yhteisessä työnjaossa “graafinen suunnittelu ja viestintä jätetään huomiotta – niitä ilmankin tullaan toimeen.” Kaikkien vuosien ja lukuisten turhien ammattimaisen visuaalisen suunnittelun puolestapuhumisyritysten jälkeen ei voi muuta todeta kuin että kommentti tuntuu tosi pahalta! En voisi enempää olla toista mieltä.

Voidaan tietysti kysyä spontaanisti: Miksi välitän tästä typeryydestä? No ihan vaan siksi, että jokainen meistä kaipaa hyväksyntää ja arvostusta. Onneksi graafisen suunnittelun tontin kääntöpaikalla on pirusti ruuhkaa, näitä hommiahan voi painaa kuka vaan. Joten voin jättää tuon ry:n viestinnän tästä eteenpäin tyystin muiden huoleksi, näkemyksemme kun eivät kohtaa, eivät sitten millään.

Siispä eteenpäin mieltäkiehtovampiin aiheisiin.

—-

Tuo pahvinen toosa ei sisällä luonnonkosmetiikkaa, siihen on pakattu kameran UV-suodin.

Yhä enenevässä (huh, mikä sana) määrin firmat osaavat paitsi hyödyntää ammattimaista visuaalista suunnittelua, myös ymmärtävät, että vastuu elinympäristöstä konkreettisin teoin tekee yrityksestä yhä haluttavamman ja seksikkäämmän. Ja nämä kaksi asiaa: huolellinen brändäys ja vastuullisuus kulkevat vielä somasti käsikkäin. Joku voi pitää tätä ärsyttävänä viherpesuna, mutta alla olevaa esimerkkiä en osaa haukkua siitä.

Jokaisesta ostetusta GOBE UV-filtteri -setistä istutetaan viisi puuta

Jokaisesta ostetusta GOBE UV-filtteri -setistä istutetaan viisi puuta

Jokaisesta ostetusta GOBE UV-filtteri -setistä istutetaan viisi puuta

Gobe on kahden australialaisen valokuvaajan perustama firma, jonka liikeideana on varsin hieno. He myyvät ja valmistuttavat hyvälaatuisia kameratarvikkeita, suotimia ja adaptereita, jotka testataan valokuvaajilla ympäri maailman. Tuotteet valmistetaan Kiinassa, ja niillä on elinikäinen takuu. Gobe ottaa vastuullisuuden tosissaan. Tuotteet pakataan hyvin suunniteltuihin, kierrätysmateriaalista valmistettuihin rasioihin ja jokaista ostettua tuotetta vastaan istutetaan viisi puuntainta valikoituihin paikkoihin maailmassa.

Näitä puunistutuspaikkoja on Indonesiassa, Haitilla, Madagasgarilla ja Nepalissa. Yhteistä niille on, että kaikkia paikkoja uhkaa metsien hävitys ja eroosio – eri syistä, mikä taas johtaa moninaisiin ongelmiin ruoan tuottamisen vaikeutumisesta luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen. Joissain paikoissa keskitytään metsittämiseen, toisissa enemmän ruokaa tuottavien puiden kuten mangojen tai papaijojen istuttamiseen.

Omat puunsa voi käydä tarvikkeet tilattuaan rekisteröimässä Goben sivustolla. Puut istuttavat paikalliset ihmiset. Kameratarvikkeiden lisäksi Gobe myy valokuvaajiensa printtejä, joiden kautta voi tehdä maailmanympärysmatkan omalta kotisohvaltaan.

GOBE UV-filter set

Jokaisesta ostetusta GOBE UV-filtteri -setistä istutetaan viisi puuta

Jokaisesta ostetusta GOBE UV-filtteri -setistä istutetaan viisi puuta

Jokaisesta ostetusta GOBE UV-filtteri -setistä istutetaan viisi puuta

 

Kuten kuvista näkyy, tuotteen graafinen ilme ja pakkaus ovat hyvin mietittyjä, toimivia ja tuotteeseen sopivia. Tarina tukee brändiä upeasti. Australia onkin tunnettu visuaalisen suunnittelun korkeasta tasosta.

Vaikka nostan tässä blogissani esiin tuotteita, en ole vielä toistaiseksi saanut siitä itsellinen minkään sortin kaupallista hyötyä. Kertoisin, jos saisin. Aion jatkaa tällä tiellä nostaen esiin mielenkiintoisia ammatinharjoittajia ja firmoja, jotka toimivat mielestäni vastuullisesti ja kiinnostavasti. Ammattilainen tehköön työnsä rauhassa ja kuulkoon siitä mahdollisimman moni.

“We rise by lifting others”.

You Might Also Like

Leave a Reply